sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevätmiitti 20.4

Kevätmiitti 20.4


Kevät on tullut viimeinkin Helsinkiin, joten oli aika järjestää kevään ensimmäinen miitti. Kiitokset Katjalle järjestelyistä!

Tapasimme vanhaan tapaan Rautatieasemalla, jossa yritimme sulautua joukkoon ja herättää mahdollisimman vähän huomiota, mutta eihän se onnistunut ja jouduimme (pääsimme?) poseeraamaan ohikulkijoiden kanssa:


Rautatieasemalta siirryimme Tuomiokirkolle photoshoottia ja esittäytymistä varten


Kaikenkaikkiaan meitä oli yhteensä 19, joista taisi olla peräti 2 uutta tuttavuutta.
Tuomiokirkko on korkean mäen päällä ja siellä tuulee aina, mutta löysimme tuulettoman nurkan ja kun aurinko lämmitti mukavasti, saattoi heittää talvitakinkin pois. Ensin ryhmäkuva, propsit tästä Inekselle


Sitten taas omia räpsyjäni




















Välillä oli aikaa laittaa valssiksi:



Koska meillä oli vasta klo 14.30 pöytävaraus kahvilaan, lähdimme pienelle kävelylle ja shoppailemaan mm. Kampissa <Katkaedit> Kluuvissa </Katkaedit> olevaan teekauppaan





Lopulta pääsimme Cafe Engeliin, jossa leikimme leikkejä ja söimme tai otimme vain herkkuja, kuten minä aivan kertakaikkiaan ihanan Sitruunamarenkitortun ja Cafe Laten, ainoa kuva siitä on Instagramin suodattimen läpi 


Metrossa kotiin päin tullessani tajusin yht´äkkiä kauhukseni, ettei tullut otettua yhtään kenkäkuvaa, joka on ollut aika standardi joka miitissä, joten paremman puutteessa otin sitten kuvan omasta kädestäni :D


Kiitos kaikille osallistujille, minulla oli ainakin hauska lauantai päivä, otetaan pian uudestaan!




8 kommenttia:

  1. Yayyy! Mullakin oli kivaa! ♡

    Kiitoksia räpsyistä, laittelen niitä sitten jossain kohtaa myös tuonne oman blogin puolelle..paljon hauskoja tilannekuvia! ^__^

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi ^__^
      Se laukku on rakutenista, olettaen liz lisa replika. Viimeksi kun kurkkailin, oli myyty loppuun ja näköjään vieläkin > http://global.rakuten.com/en/store/itmu/item/th-110-0903/ Tuliskohan niitä lisää jossain vaiheessa?

      Jonkun blogissa näin myös samaisen laukun, oli löytäny jostain muusta japanilaisesta huutokaupasta. Sun pitää ruveta väijyyn, jos semmonen tulee vastaan..voin itekin hihasta, jos näkyy tuolla selaillessa. ♡

      Poista
  2. Oli kyllä kivoin miitti pitkään aikaan, toivottavasti Katja aktivoituu pian uudestaan! :3 Onomnomnom sitruunamarenkitorttu :OOO~~~~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi sen aina täytyisi olla Katja?
      Kyllähän kuka tahansa halukas sellaisen voi järjestää...

      =^_^=

      Poista
  3. byhyhyhyhy mäkin haluan x''''( miksei mulla ole rahaa ostaa/teetättää kokonaisuutta enkä osaa itse ommella...... enkä kehtoo tunkea mukaan kuvaamaan.... -____-'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai sä saat tulla mukaan kuvaamaan :) Nyt ei ollut kuin kai 2 hyvää kameraa mukana, joten kyllä sinne olisi mahtunut :) Ei muuta kuin seuraavan kerran kun näet ilmoituksen miitistä tms pölössä, niin ilmoittaudut kuvaajaksi.. Varmasti järjestäjä olsii enemmän kuin mielissään siitä...

      Poista
  4. Me oltiin Kluuvissa, ei Kampissa senkin höpsö! :'D

    Mutta aktivoidun ihan mielelläni lisääkin kun sitä ei kukaan muu näytä tekevän, ei sen ole pakko olla minä, ei se mua kyllä haittaakaan. Sitä paitsi suunnittelen jo kesänavauspiknikkä. 8DDD ~~

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Kauniita ja nättejä kuvia on tullut!

    Tein haasteen sinulle,
    http://charmingbeery.blogspot.fi/

    VastaaPoista